Joustavaa ja mutkatonta palvelua

“Ovitek on ollut jo pitkään meidän luottokumppanimme, kun tarvitsemme teräsrungon toimituksen ja asennuksen. Kaikki projektit ollaan saatu hienosti hoidettua maaliin saakka”, kertoo työnjohtaja Toni Sillanpää Astora Rakennukselta.

Astora Rakennus rakensi yhdessä kumppaniensa kanssa Turun Moisioon uuden S-Marketin. Uuden elintarvikekaupan kokonaiskerrosala on noin 1300 m2. Kyseiseen kohteeseen Ovitek toimitti ja asensi teräsrungon.

Teräsrunkojen asennuksessa Ovitek on profiloitunut kokeneena ja laadukkaana toimijana. Vahvan perusosaamisen lisäksi Ovitek kuitenkin erottautuu edukseen projektin sujuvuuden ja tarvittaessa nopean toteutuksen kautta.

“Jos työmaalla tuli joitain haasteita, jotka piti ratkaista, niin se tehtiin hienosti yhdessä. Kommunikointi ja keskustelu sujui hyvin niin Ovitekin asentajien kuin työnjohtajien kanssa”, Toni Sillanpää sanoo.

Ovitekin vahva asiantuntemus ja ammattitaito näkyy työmaalla myös turvallisina ja kestävinä työtapoina. Vaikka välillä rakennustöitä tehdään vilkkaalla aikataululla, Ovitek hoitaa oman tonttinsa varmasti ja suunnitelmien mukaan.

“Omasta ja Astora Rakennuksen näkökulmasta on tärkeää, ettei työmaalla tapahdu tapaturmia ja työt tehdään turvallisesti. Ovitekin kanssa tämän suhteen ei ole koskaan ollut mitään ongelmia,” Toni Sillanpää päättää.

Referenssikohde

Astora-Rakennus Oy – S-Market Moisio

Kategoriat:

Tutustu myös:

  • Mikton Metal Oy, Masku
    Teräsrunko, ovet ja ikkunat toimitettuna oikeissa väreissä, oikeaan aikaan Ovitekin toimitussisältö ja työhön tarttuminen tekivät vaikutuksen. On tärkeää, että puhelimella saa yhteyshenkilön kiinni. “Yleisesti ottaen meidän halli on saanut hirveästi kehuja. Musta ja kulta luovat arvokkaan kokonaisuuden” Mikael Eriksson, Toimitusjohtaja, Mikton Metal Oy. Hyvä suunnittelu mahdollisti nopean etenemisen Mikton Metal Oy:n yrittäjä Mikael Eriksson suunnitteli…
  • K-Supermarket Pyynpää, Rauma
    Ovitek Oy toimitti ovet, ikkunat ja teräsrakenteet K-Supermarket Pyynpäähän Raumalle.
  • Satasairaala
    Ovitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Satasairaalaan.
  • Burger King Pori
    Ovitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Porin 2024 valmistuneeseen Burger King -ravintolaan.
  • Karin kampus
    Ovitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Raumalle Karin kampukseen.

Etsiikö sinun yrityksesi luotettavaa teräsrunkojen toimittajaa?

Tai oletteko kenties vailla jotain muuta Ovitekin tarjoamaa palvelua? Ota yhteyttä ja keskutellaan!

Pasi Lempinen

Myynti, toimitusjohtaja
pasi.lempinen@ovitek.com
010 574 7301