Laatua olosuhteista riippumatta
Ovitek erottuu edukseen kyvyllään toteuttaa teräsrakenteiden asennusprojektit onnistuneesti myös kaikkein haastavimmissa ja vaativimmissa olosuhteissa.
“Teräsrungon asennus on aina erikoistyö, joka vaatii asiantuntevan kumppanin. Yhteistyö Ovitekin kanssa on toiminut kiitettävästi jo pitkään” Petri Muuvila, työnjohtaja, Rakennustyöt Ville Kauppi Oy.
Koy Turun Kauppapuisto rakennutti Turkuun, E18-tien varrelle uuden liiketoimitilan. Ovitekilta kohteeseen teräsrungon toimituksen ja asennuksen tilasi Rakennustyöt Ville Kauppi Oy.
Ovitek erottuu edukseen kyvyllään toteuttaa teräsrakenteiden asennusprojektit onnistuneesti myös kaikkein haastavimmissa ja vaativimmissa olosuhteissa. Tiedämme, että rakennusympäristöt voivat olla monin tavoin hankalia, mutta olemme tottuneet työskentelemään vaikeissa maastoissa, äärimmäisissä sääolosuhteissa ja tiukoilla aikatauluilla – ilman että laatu tai turvallisuus kärsii.

Turun Kauppapuiston liiketiloja rakentaessa oman haasteensa asennustyöhön toi erityisen kylmä sää. Elohopean ollessa matalimmillaan esimerkiksi hydrauliikkalaitteet lakkasivat toimimasta.
“Teräsrungon asennus ajoittui talven kovimpien pakkasten aikaan. Olin erityisen tyytyväinen, että tästä haasteesta huolimatta Ovitekin asentajat saivat tehtyä työnsä ajallaan ja projektiin ei tullut viivästyksiä”, Petri Muuvila kertoo projektista.
Kumppanit arvostavat toimitusvarmuutta
Joustava ja ratkaisukeskeinen lähestymistapamme erilaisiin projekteihin mahdollistaa sen, että pystymme mukautumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja varmistamaan etenemisen suunnitelmien mukaisesti. Tiimimme koostuu huippuammattilaisista, jotka hallitsevat teräsrakenteiden asennuksen vaativat erityispiirteet ja pystyvät tuottamaan laadukasta työnjälkeä riippumatta siitä, millaisia haasteita eteemme tulee.
“Parasta yhteistyössä Ovitekin kanssa on, että siinä tietää, mitä saa. Lisäksi keskustelu ja kommunikaatio heidän kanssaan sujuu mainiosti”, Petri Muuvila sanoo.
Tutustu myös:
- Mikton Metal Oy, MaskuTeräsrunko, ovet ja ikkunat toimitettuna oikeissa väreissä, oikeaan aikaan Ovitekin toimitussisältö ja työhön tarttuminen tekivät vaikutuksen. On tärkeää, että puhelimella saa yhteyshenkilön kiinni. “Yleisesti ottaen meidän halli on saanut hirveästi kehuja. Musta ja kulta luovat arvokkaan kokonaisuuden” Mikael Eriksson, Toimitusjohtaja, Mikton Metal Oy. Hyvä suunnittelu mahdollisti nopean etenemisen Mikton Metal Oy:n yrittäjä Mikael Eriksson suunnitteli…
- K-Supermarket Pyynpää, RaumaOvitek Oy toimitti ovet, ikkunat ja teräsrakenteet K-Supermarket Pyynpäähän Raumalle.
- SatasairaalaOvitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Satasairaalaan.
- Burger King PoriOvitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Porin 2024 valmistuneeseen Burger King -ravintolaan.
- Karin kampusOvitek Oy toimitti ovet ja ikkunat Raumalle Karin kampukseen.
Etsitkö kumppania, johon voi luottaa myös vaikeissa olosuhteissa?
Tai oletteko kenties vailla jotain muuta Ovitekin tarjoamaa palvelua? Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Pasi Lempinen
Myynti, toimitusjohtaja
pasi.lempinen@ovitek.com
010 574 7301